Koska viimeviikolla lihasten palautuminen oli mielestäni yllättävän hidasta, ryhdyin miettimään ravintoasioita. Nyt kun olen aloittanut aktiivisen kuntoilun ja laihduttamisen yhtäaikaa ymmärsin, että pitää olla tarkempi ravintoasoissa. Niinpä menin kirjahyllylle ja kaivoin pitkään pölyttyneen "ravitsemus, liikunta ja terveys" kirjan, sekä lueskelin netistä asioita.
Viimeviikolla puntarin mukaan sunnuntai aamupaino tipahti jopa 1,5kg, edellisestä viikosta. Havahduin moisesta tiputuksesta, eihän noin paljon pitäisi kerralla tippua. Tahdon uskoa, että paino tipahti kropan ylimääräisen turvotuksen lähdön johdosta, mutta energia vajeella on todennäköinen yhteys palautumiseen harjoituksista.
Tästä eteenpäin täytyy olla tarkempi energian saannista. On tärkeää saada heti harjoituksen jälkeen hiilareita ja protskuja, jotta tarvittava palautuminen lähtee nopeasti käyntiin. Laihduttaminen on pyrittävä toteuttaa vähentämällä nopeita hiilareita, kuten sokerit, vaaleat jauhot, vaaleat riisit ja pastat, jne. Laihduttaminen tapahtuu kun saatua energiaa on vähemmän kuin kulutettua. On kuitenkin tärkeää, että laihduttamisen aikana menettäisi mahdollisimman vähän lihasmassaa. Tästä syystä on tärkeää tehdä riittävästi lihaskuntoharjoituksia, sekä nautittava riittävä määrä proteiinia.
Ideaalinen laihdutus vauhti olisi noin 0,5kg per viikko. Tällöin laihtuminen tapahtuisi pääasiassa rasvoista. Puolen kilon viikko vauhti on täysin riittävä minulle. Huhtikuun aikana pääsisin hyvin tavoitteeseen.
Tällä viikolla on poikkeusruokavalio, joten ensi viikolla alan kiinnittää tarkempaa huomiota energian saantiin.
Hyvä fiilis harjoitteluun ja selkeä ruokavalio päälle niin hyvä tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti