keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

IM Austria

Viimeisen viikon valmistautuminen kilpailuun meni mukavsti. Turisteilua perheen kanssa ajellen autoa ympäri Itävaltaa ja muutama treeni sopiviin väleihin. Yhden lyhyen treenin ehdi jokaista lajia tehdä torstain ja lauantain välillä. Rekisteröinti, kisainfo ja pyörän sekä juoksu/uinti pussien luovutus hoitui myös mukavan vaivattomasti.

Kisa-aamu koitti poutaisena ja raikkaana. Saavuin pyörälle noin 5:15 teippailemaan energiat ja varatuubin pyörään. Sen jälkeen vielä aurinkorasvaukset, vaihto pussien tsekkaukset ja vessa jonotukset ennen kuin lähdin kävelemään rannan suuntaan. Pyörän vaihtopaikalta oli noin kilometrin kävelymatka rannalle uinnin lähtöön ja maaliviivalle. Edellis illasta asti vatsa oli hieman kiertänyt ja vielä tuntui siltä että parempi mennä uudelleen vessaan.

Sitten vihdoin märkäpuku niskaan, streetwear pussin luovutus ja rannalle. Kello olikin silloin jo 6:35, eli kymmenen minuuttia starttiin, olin siis ensimmäisessä lähtöryhmässä pro ryhmän ja 800 muun kanssa. Koska ranta oli niin täynnä väkeä ja verryttelemään pääsi lähtöalueen sivuista ja keskeltä oli ainut kulku lähtökarsinaan jäi uintiveryttelyt tekemättä. Se hieman harmitti ja yritin pyöritellä kädet hyvin ja saada lämpöä muuten päälle.

Uinti
PAM ja eikun matkaan. Muutama metri juoksua ja eikun uimaan. Alku lähti hyvin, löysin ihan ok paikan, eikä tarvinnut suuremmin painia. Silti ilmeisesti huomaamattani aloitin liian kovaa ja tuli taas kerran sellainen olotila että happea ei saa riittävästi. Yritin hidastaa vauhtia ja rauhoittaa uintia, mutta ei millään hengitys tasaantunut. Muutaman kerran yritin selkää ja rintaa uimalla saada hengityksen toimimaan, mutta lopulta päätin mennä oikeaan reunaan ryhmää ja kokonaan pysähtyä kellumaan ja tasaamaan hengityksen sekä sykkeen. Sitten uusi aloitus uintiin varovaisesti ja alkoihan se homma toimimaan pikkuhiljaa.

Lopulta löysin ihan kohtuullisen rytmin ja uinti alkoi tuntua jo lähes hyvältä. Lopun matkaa jouduin sitten ohittelemaan hitaampia uimareita ja ensimmäisellä kääntöpoijulla oli kunnon painia, loppumatkasta ei tarvinnut kuitenkaan pahemmin painia kun kirkkaassa vedessä näki riittävän hyvin mistä kohdasta pääsi ohitse. Uinnin loppuaika 1h 4 min ja risat oli ihan ok, lähdön ongelmiin nähden. Olin siis toiveissani ajatellut että olisin pystynyt samaan kuin köpiksessä, eli tuntiin.

T1
Uinnin rantautumisesta oli sellainen ehkä noin 400 m juoksu pyörän vaihtopaikalle. Pussi telineestä, märkäpuku pois, kypärä ja lasin päähän sekä pyöräkengät jalkaan. Eikun klosseilla klonksutellen pyörää noutamaan ja matkaan.

Pyörä
Ensimmäinen 20 kilometriä reitistä oli aika loivapiirteistä maastoa ja yritin hillitä liikoja menohaluja ja toistaa itselle että nyt rauhoitetaan menoa ja annetaan syke laskea, vielä on pitkä matka aikaa kiihdytellä! Sykkeet olivat yllättävän korkealla ja meni jonkin aikaa ennen kuin sain sen mielestäni riittävän alas. Sen jälkeen rupesin nauttimaan vettä ja energiaa ensiksi varovasti ja sen jälkeen enemmän kun vatsa tutui ottavan hyvin vastaan.

Itävallan pyöräreitti kierretään kahteen kertaan ja yhdellä kierroksella on kaksi isompaa/jyrkempää nousua. Ensimmäiselle nousulle päästyäni muistui mieleeni viime kesänä Kristan toteamus "oli tosi hyvä että sain Jupikselta vuoristopakan mäkiä varten", mietin että miksi ihmeessä en sitä ottanut tosissani =) Pienin vaihteeni oli aivan liian suuri ja jyrkkät mäkiosuudet meni karmeaksi jyystämiseksi. Ensimmäisen kierroksen jälkimmäisen ja isomman nousun jälkeen totesin, että siinä meni jouksujalat... Aivan täysin hapoilla reidet. No sille ei voinut mitään ja matkaa oli jatkettava.

Loivat osuudet meni oikein mukavasti hyvällä cadensilla pyörittäen eikä jalkojen väsymys niissä tuntunut niin pahalta. Joten pidin hyvää vauhtia yllä ja ylämäet oli vain yksinkertaisesti mentävä miten menee, vaikka jalat niissä menisikin hajalle.

Pyöräosuudella oli myös todella paljon räikeää peesailua. Välillä takaa tuli useiden pyöräilijöiden letkoja ohi aivan peräkanaa ja loivissa ylämäissä oli vierekkäin ajoa kun joku letkan etuosassa ei päässytkään keulassa olevasta ohi, jolloin vasemmanpuoleinen ohituskaista jumahti saman vauhtiin ensimmäisen pyöräilijän kanssa. Siinä sitten olikin ihmettelemistä että mitä täällä tapahtuu, jättäydyin suosiolla jälkipäähän ja yritin pitää itse edes siedettävän etäisyyden seuraavaan. Toisella kierroksella tuomari oli moottoripyörällä vierellä pitkään ja ei mitään elettäkään antaa edes varoituksia. Tähän toivoisin edelleen suurta skarppausta järjesteäjiltä, ei ole mitään mieltä sallia sellaista kun osa saattoin hyvinkin taistella ikäryhmän Hawain paikoista.

No se siitä peesauksesta, mutta tätyy todeta, että sain jonkin verran enemmän peesiapua tänä vuonna kuin viime vuonna köpiksessä.

Pyöräreitti on kyllä muuten oikein hieno. Pari kunnon nousua, mutta myös todella vauhdikkaita laskuja ja alamäkiosuuksia, joissa sai paahtaa menemään minkä jaloista pääsi. Tuli todella hyviä fiiliksiä kun vauhtia oli yli 50 km/h loiviin alamäkiosuuksiin ja voi antaa mennä lujaa. Huippunopeus taisi isoimmassa laskussa olla 70 km/h =)

T2
Vihdoin pyöräosuus loppui ja pyörän päältä pääsi pois. Ensimmäiset askeleet ja olihan ne jalat väsyneet =) Pyörä parkkiin, vessan kautta pussi hakemaan, vaselinit varpaisiin, sukat, ja kengät jalkaan sekä lippa päähän ja viimeiselle osuudelle.

Juoksu
Alusta asti oli selvä että tästä maratonista tulee vielä rankkaa, jossain vaiheessa matkaa. Toivoin kokoajan että jaksan mahdollisimman pitkään niillä jaloilla juosta. Yritin pitää juoksuaskeleen tiheänä että rasittaisin vähemmän jo ennestään lopussa olevia reisiä. Sykkeet oli juosun alussa taas taivaissa, syke pyöri 145-148 paikkeilla. Aerobinen kynnys minulla on jossain 138 paikeilla, joten aivan liian korkealla sykkeet. Muuten hengitys kulki hyvin, energiaa oli riittävästi ja jalkoja lukuun ottamatta olo oli hyvä.

Ensimmäiset vaikeudet alkovat noin 15 kilsan paikkeilla kun akilesjänne ilmoitteli olemassa olostaan. Oikealla jalalla en voinut kunnolla pohkeella viedä askelta loppuun, muuten tuntui akileksessa kipua. Muutama kilometri eteenpäin ja alkoi sitten oikean polven sisäpuolelta särkeä ja siitä huolestuin enemmän. Ensimmäisellä maratonillani olin kokenut jo riittävästi polvikipua, enkä halunnut toistoa siitä. Eikun 800 burana veden kanssa ja hammasta purren eteenpäin. Onneksi burana vaikutti sen verran että polven kipu lieveni siedettäväksi.

Juuri kun oli alkanut polvi oireet lieventyä aloi sitten vatsa temppuilla. Noin 25 kilsan jälkeen geelit tai urheilujuomat aihettu pahoja ällötys/oksennus refleksejä. Yrin pari kertaa kokeilla tuleeko ulos mitään, mutta ei. Loppumatka 28 - 42 meni sitten veden ja kokiksen varassa. Eihän niillä eväillä sitten energiaa saa riittävästi niin viimeinen kymppi oli yhtä tuskaa. Juoksu kävelyä eteenpäin ja keskittyminen vain jalkojen pitämisessä liikkeessä. Aurinkokin vielä jouksun aikana paistoi sen verran ettei tarvinnut palella =)

Lopulta viimeinen kerta Klagenfurtin keskustassa ja kohti maalia. Kolme kilsaa maaliin ja katsoin kelloa että jos juoksen noin 6 min/km vauhtia niin olisi mahkut päästä maraton vielä alle 4 tunnin. No tsemppasin sen verran itseäni että sain pidettyä juuri riittävää vauhtia, sitten kilometri ennen maalia tajusin, että hitto se maratonihan on 42,2 km... en sitten laskenut viimeistä 200 m =) ja ymmärsin että alle 4h ei mitään mahkua. Niinpä kävelin ja säästin hieman energiaa yleisön eteen viimeisille sadoille metreille =)

Viimeiset käännökset ja maalisuora. Tuntui hyvältä, yleisö kannusti ja olo alkoi olla kuin voittajalla =)
Loppuaika maalissa 10.29 ja risat.

Täytyy lopuksi todeta, että olin odottanut paljon vaikeampaa reissua. Juoksu oli odotuksen mukaisesti vaikeaa ja yhtä tuskaista taistelua, mutta pyörä kyllä kulki hienosti. Uinnin arvasin olevan riittävällä tasolla. Kiitos uintikuntoon Kirstan torstain valmennustunneista! Melkeinpä ainoat uintitreenit minulla oli viikoittaiset Kristan torstai tunnit ja on hän sen verran hyvä koutsi että se riittää lähes tunnin aikaan =)

Näkyjään myös Ironmanin pystyy kohtalaisen pienellä treenimäärällä läpsytellä kohtuullisessa ajassa maaliin. Itsellä jäi keväällä harjoituspäiväkirjan pitäminenkin kesken kun niin katkonaista harjoittelua oli, mutta arvelisin keskimääräisen harjoittelun olleen jossain 6 viikkotunnin paikkeilla.

Seuraava täyden matkan tavoite on sitten kaukaisessa tulevaisuudessa. Ensi vuonna urheilutouhut jää tauolle talon rakennusprojektin vuoksi. Katsotaan sitten ehtiikö vuonna 2016 jotain tavoitetta ottaa. No tänä vuonna on vielä puolimatkan kisa Tahkolla, johon yritetän palautua ja jos hieman ehtisi vauhtia yrittää löytää siihen mennessä koneeseen.