Aikaa on vierähtänyt paljon ja kirjoittelut on jäänyt välille. Syksy onkin ollut harjoittelurintamalla hiljaisempaa eloa ja sitten töissä pitänytkin kiirusta.
Syksyn alku oli aika masentavaa aikaa. Polvi oireili todella ikävästi ja elokuun aikana polvi olikin noin puolet ajasta turvoksissa. Olin jo varaamassa yksityiselle leikkausaikaa, sen verran rupesi ahdistamaan, mutta sainkin sitten peruutusajan elokuun loppuun Jorvin ortopedille. Siellä käytiin läpi polven löydökset tarkemmin kuin olin kesällä ymmärtänyt yksityispuolen ortopedilta. Kantavalla pinnalla rustovaurio on selkeä ja sitä voisikin yrittää korjailla, mutta polvilumpion alla onkin sitten isompi vaurio. Siellä kuvista näyttää olevan sellainen rustonrepeämä tms, vähän niinkuin olisi hieman irrallaan pieneltä matkalta. Tämän keskustelun jälkeen ymmärsin että oireita aiheuttanut vaurio onkin oikeasti polvilumpion alla oleva vaurio. Kesäkuussa tuli laatoitustöissä kyykittyä povillaan paljon ja siitä se todennäköisesti sitten ärtyi ikävästi ennen kisaa. Tämän jälkeen lopetin kaikki kyykyssä ja polvillaan tapahtuvat liikkeet jotta vähentäisin ärsytystä polveen.
Syyskuun alussa polven turvottelu loppuikin mukavasti ja olen pystynyt sen jälkeen tekemään kivuttomia juoksulenkkejä, joskin lyhyitä vielä, tai no kävin hölkkäämässä Espoon rantapuolikkaan työporukan kanssa kun sinne oli ilmoittauduttu. Lisäksi akiles jänne alkaa olla jo ihan hyvässä kunnossa, välillä hieman kireyttä havaittavissa mutta sekin näyttää kunnossa pysyvän kunhan jaksaa jumpata jonkin verran.
Nyt lokakuussa olen sitten aloittanut jo jonkinmoisen harjoittelun. Päätin loka-marraskuun ottaa uintipainotteisena pitkästä aikaa. Teen kolme treeniä viikkoon niin saa nähdä onko tällä vaikutusta uintiin, toivotaan että on. En ole sitten junnuvuosien näin paljoa uimassa käynyt =)
Muuten totuttelen jalkoja juoksuun ja pyörällä pari kolme treeniä viikkoon.
Odottelenkin sitten jännityksellä josko tänä talvena tulisi lunta ja pääsisi kunnolla tekemään laadukkaita pk treenejä hiihtäen. Sillä olisi iso etu ensi kesää ajatellen jos saisin tehtyä parin kuukauden tehokkaan peruskuntokauden hiihtäen.
On tässä syksyn aikan paljon muutankin tapahtunut ja yritän niistä kirjotella lähiaikoina. Esim. lihastasapainoa on kartoitettu ja jumppaa tehty sekä juoksukenkiä hankittu jotta jalat pysyisi kunnossa paremmin, niin ja ensi kesän kaksi ulkomaan kisailmoitustakin sisällä. Näihin palaan pian.
Mukavaa syksyn jatkoa ja talven odotusta kaikille!