Viikonlopun jälkeen yleisolotila on ollut hyvä ja mieli on tehnyt treenata, mutta edelleen ajoittaan yskittää ja limaa tulee jostain oikein syvältä keuhkojen uumenista. Tiistaina ja tänään aamulla juoksin lyhyet ns. kokeilu lenkit että pystyyko alkaa jo reenaamaan. Kevyttä juoksua mennessä ei keuhkoissa juurikaan tunnut ja fiilis oli ihan ok. Hieman kovempaa kun yrittää juosta niin jalat tuntuu hyvin nopeasti erittäin raskailta. Lenkkien jälkeen tuleekin sitten yskän kohtauksia jotka tuntuvat aika epämielyttäviltä.
Tämä tarkoittaa sitä ettei vielä pysty yhtään kovempaa yrittää mennä. Kevyitä ja hidasvauhtisia harjoituksia alan nyt tekemään ja jos viikonloppuna ottaisi pitemmän juoksulenkin hyvin rauhallisella vauhdilla.
Yskän pitkittyminen siirtää myös ensiviikolle varattua Pajulahden tri testiä.
Tämmöiset taudit harmittaa tosi paljon kun muuten olo on tosi hyvä, muttei kuitenkaan pysty kunnolla treenaa. No maltilla mennään ja en halua yhtään pidentää tautia, joten hyvin varovasti harjoittelen. Harjoittelussa on tullut nyt vaan aivan liikaa taukoja koko talven aikana että saa nähdä kuinka peruskestävyys kesällä kestää.
Kesän kisoihin on vielä paljon aikaa joten sen suhteen ei tarvitse vielä hätäillä. Mutta HCR onkin jo reilun kuuden viikon kuluttua ja sitä ennen pitäisi saada juoksua treenattua aika paljon.
Seuraava kuukausi menee harjoittelussa juoksupainotteisesti ja kunhan maantielle alkaa päästä pyörällä niin sitten pyöräkilometreja mahdollisimman paljon.
torstai 22. maaliskuuta 2012
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Tautia pukkaa... taas.
Olin jo jonkin aikaa ehtinyt olla terveenä ja treenatakin kohtuullisesti. Tällä viikolla oli tarkoitus tehdä määrää, mutta toisin sitten kävi. Perjantai päivällä alkoi hieman keuhkoputkeen jomottaa ja muutamia kertoja yskittää. Illalla sitten jo hieman enemmän kuivaa yskää ja ikävää oloa rintakehässä. Muuten yleisolotila oli vielä hyvä.
No nukkumaan mennessä sitten alkoi ikävämmin pakottamaan keuhkoputkeen joten nukkuminen jäi sinä yönä aika vähäiselle. Lauantaina sitten iltapäivällä oli hieman kohonnut lämpötila 37.2 ja lihassärkyä. Tänään jonkin verran tulee sellaisia rajuja yskäkohtauksia ja yleistä väsymystä. Muuten olo ihan ok.
Itsediagnoosi nettiselailujen perusteella on, että olisi tullut äkillinen keuhkoputkentulehdus. Jos se pitää paikkaansa niin johtuisi virustartunnasta ja antibiootit ei auta. Menee ohi parissa kolmessa viikossa. Menee taas aika ikävästi suunnitelmat sekaisin.
No ehkä huomenna käyn joka tapauksessa työpaikkalääkärillä ja pyydän jos ottaisivat verikokeet varmuuden vuoksi.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Heltri cup uinti ja muita testejä
Viikonloppu meni kunnon testauksen merkeissä. Lauantaina oli ohjelmassa seuran cup avauskisa 400 m uinti ja tänään aamupäivällä kävin juoksutestin tasaisella sykkeellä sekä illalla 20 minuutin pyörätesti.
Lauantain kisa meni ihan kivasti. Uinti suoritettiin kaksi uimaria yhdellä radalla omalla puolella pysyen ja lähtö vedestä. Sain parikseni Anssin jonka uintivauhdista minulla ei ollut aikaisempaa tietoa. Ensimmäinen 100m lähti turhan kovaa 1,25 ja sen jälkeen vauhti hieman hyytyi ja seuraavat pari sataa meni 1,39 ja 1,41. Uimme Anssin kanssa kokomatkan käytännössä samaa vauhtia. Oli erittäin tiukka taistelu ja pientä kontaktiakin tuli kun uintilinjat välillä meni vähän turhan lähekkäin. Saimme toistemme kanssa kisailusta sen verran lisä voimia, että viimeinen satanen menikin hieman lujempaa 1,34. Yhteensä aikaa tuli siis 6 min 19 sek. Kuukausi sitten omassa testissä aika oli 6 min 47 sek, joten aika kivasti tullut parannusta. Suurin syy vauhdin lisäykseen on olkapäiden ja hartoiden lihaskunnon kehittyminen.
Uinnin tulokset löytyy täältä.
Tänään aamulla kävin tekemässä sisähallissa 5 km juoksutesti tasaisella 150-155 sykkeellä. Aikaa tähän sain tuhrattua 24 min 28 sek (linkki). Syke vaikutti todella herkältä ja juoksu tuntui helpolta. Kuukausi sitten samassa testissä aika oli 24 min 5 sek, joten olin tänään 23 sekunttia hitaammin. Pari syytä tulee mieleen miksi nyt meni hitaammin, 1) olen tehnyt viime viikkoina hyvin vähän juoksua 2) tein viime testi iltapäivällä ja syke ei ollut läheskään yhtä herkkä kuin tänään. Vaikka tänään juoksu kulki hitaammin kuin kuukaisi sitten olen tyytyväinen juoksun tuntemukseen. Olisin tuota vauhtia pystynyt helposti jatkamaan pitkäänkin.
Pyörätestin tein nyt iltapäivällä ja tuloksena oli 267 keskiwatit keskicadenssin ollessa 87. Kuukausi sitten watit olivat 256 ja cadenssi 84. Tällä kertaa pidin alusta asti hieman kovempaa vastusta mutta vieläkin jäi viimeiselle kolmelle minuutille aika paljon voimia ja sain niiden aikana pidettyä reilusti yli 300 watit maksimiwattien ollessa 379. Ihan tyytyväinen olen kehitykseen mutta vielä jäi opeteltavaa vauhdinjaon suhteen.
Ensi viikolla on tarkoitus tehdä enemmän määrää.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Kiropraktikon käsittelyssä
Tänään kävin ensimmäistä kertaa kiropraktikolla. Sain anopilta parin kerran lahjakortin ja pääsin kokeilemaan olisiko tästä apua alaselkävaivoihin. Alaselkä on minulla ollut enemmän ja vähemmän vaivainen jo hiihtoajoista lähtien. Varmaankin joskus vuosien -95 -96 aikoihin ensimmäisiä kertoja sain alaselkäni todella pahasti jumiin. Nuorempana selän sai vielä omin avuin kuntoon venyttelemällä ja hieronnalla.
No kiropraktikko aluksi tutki selkääni ja ryhtiäni. Olin sekä lonkasta että hartioista vasemmalle puolelle kallellaan, eli ainakin parista kohtaa ranka vääntää ryhtiä vinoon. Sen jälkeen hän testaili lihaksien hermotusta molemmista jaloista ja totesi, että alaselänpuolella oikealla puolella on hermo jotenkin pinteessä. Siinä sitten vääntäydyin mutkalle ja kiropraktikko otti naksaustti alaselän. Tosiasiassa se oli enemmänkin sarja naksahduksia. Tämän jälkeen vielä käsille sama homma ja yläselässä toinen kohta josta rusautettiin nikamat kohdalleen. Niska vaikutti kuulumma hyvältä. Joku paikka siis oli ok kunnossa =)
Sitten antoi jatko ohjeita. Olkapäiden pyöritystä, niskan venytystä, sekä alaselän/pakaroiden venytystä tulisi kuulumma tehdä tunnin välein kun teen istuvaa työtä. Tämän lisäksi pitäisi juoda reilusti vettä, noino 3 litraa päivässä. Kolme litraa vaikuttaa todella paljolta. No ainakin yritän lisätä nesteen määrää. Venyttelyyn yritän myös panostaa mutta tunnin välein vaikuttaa hieman liiottelulta.
Ihan ok fiilis ekan kerran jälkeen, selkä vaikuttaa hieman paremmalta mutta eihän se kokonaan kipuja vie pois. Lihaksetkin on niin jumissa siellä että vie varmasti aikansa että saisi kivuttomaksi.
No ensiviikolla vielä toinen hoito kerta ja sen jälkeen sitten pitää mitettiä onko kiinnostusta jatkossa käydä säännöllisesti hoidattamass selkää.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Pirkanhiihto 2012
Lähtökohdat tämän päiväiseen Pirkanhiihtoon oli ainakin sään puolesta loistavat. Startin aikaan -5 astetta ja aurinkopaistoi. Myös kokomatkan aurinko nosti tunnelmaa ja sopimasti lämmitti latua joten sukset luistivat myös loistavasti. Treeniä tällä viikolla oli pohjalla jo noin 8 tuntia, kun olen tällä viikolla ollut lomalla niin tuli alkuviikosta treenattua ihan kohtuullisesti. Perjantain ja lauantain otin kevyesti. Olin lähtenyt hiihtämään seurakaverin Jarin kanssa.
Startti paukahti ja tänä vuonna olin viimeisen kahden vuoden kokemuksesta ottanut opiksi ja aloitin kohtuullisen varovasti ja hiihdin suosiolla letkan mukana. Kuitenkin vauhti alussa oli riittävän kovaa, noin 19-20 km/h.
Noin parin kympin jälkeen alkoi letkat hajoamaan ja sen jälkeen tuli otettuakin pariin otteeseen reippaampia pätkiä kun otimme Jarin kanssa kiinni seuraavia letkoja.
Hiihto kulki hyvin ja mieli oli korkealla, mikäs siinä sitten muuta kuin nauttia menosta. Puolimatkan merkkipaalu tulikin yllättävän nopeasti ja siinä vaiheessa olin vielä hyvävoimainen. 52 kilometrin kohdalla on noin kilometrin mittainen kävely/juoksu osuus ja siinä vaiheessa alkoi jo jaloissa tuntumaan matkan rasitukset ja tulossa oli ylämäki osuudet.
Hiihto kulki edelleen hyvin 65 kilometriin jonka jälkeen täytyi käydä pikaisella puskareissulla ja helpottaa oloa. Tässä kohdassa Jari pääsi karkuun ja juuri sen jälkeen oli noin 4 kilometrin nousuvoittoinen osuus. Otin väkisin kiinni Jarin letkan ylämäkiosuuden aikana ja silloin tuntui että kuinkahan tässä loppumatkan jälkeen. Onneksi sitten alkoi tasainen osuus ja pääsin peesissä hieman lepäämään, harmikseni letka piti kuitenkin yllä kohtuu kovaa vauhtia. Vetäisin viimeisen geelin huiviin ja toivoin että siitä olisi riittävästi apua.
Hieman ennen 75km juomapaikkaa Jari irtosi letkan keulalta ja karkasi reiluun etumatkaan. Juomapaikan jälkeen lähdin hiihtämään Jarin perään ja sain vetää siinä paria hiihtäjää mukanani. Onneksi geeli ja juoma auttoi sopivasti ja yllättävän hyvin löytyi voimaa loppumatkallekin.
Viimeinen neljä kilometriä hiihdetään tasaista maastoa harjun päällä ja saavutin kokoajan Jarin selkää. Perässä seurasi tiukasti samat pari tyyppiä ja päätin silloin, että hitsi ette kyllä mene lopussa ohi. Viimeinen puolikilsaa onkin loivaa laskua ja sain siinä voimakkaalla sauvoittaluistelulla Jarin kiinni ja pyyhkäisin ohi. Myös peesaajat pysyi takana ja saavuin maaliin lopulta ajassa 4 tuntia 51 minuuttia.
Oli oikein hyvä pitkäkestoinen harjoitus kesää ajaltellen. Myöskin erittäin positiivista oli, että olkapää kesti erittäin hyvin matkan rasitukset.
Täältä löytyy garminin jälki.

torstai 1. maaliskuuta 2012
Puolen vuoden kontrolli
Kävin tänään leikkaavan lääkärin puolen vuoden kontrillissa.
Olkapää on parantunut mukavasti ja on stabiili. Ainut ongelma ja lievä sellainen on että ulkokierrossa sekä tietyssä kohdassa olkapään yläosassa on liikerajoitusta. Lääkäri epäili arpikudosta muodostununeen ja se kiristää tietyissä liikkeissä.
Lääkäri määräsi minulle viikon kuurin tulehduskipulääkettä Arcoxia. Tarkoitus on tehdä viikonaikana tehostetusti venytyksiä ja taivutuksia päivittäin. Kipulääkkeen avulla saan venytettyä kättä enemmän ja toivottavasti arpikudos antaa hieman periksi.
Kaikenkaikkiaan ihan kivasti olkapää on parantanut.
Sunnuntaina olkapään ja hartioiden kunto tulee testattua Pirkan hiihdossa. Vähän kyllä jännittää kuinka sen matkan jaksaa kun käsien lihaskunto on vielä aika heikko. Myöskin hiihtokilometreja on luvattoman vähän tänä talvena alla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)