sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pirkanhiihto 2012

Lähtökohdat tämän päiväiseen Pirkanhiihtoon oli ainakin sään puolesta loistavat. Startin aikaan -5 astetta ja aurinkopaistoi. Myös kokomatkan aurinko nosti tunnelmaa ja sopimasti lämmitti latua joten sukset luistivat myös loistavasti. Treeniä tällä viikolla oli pohjalla jo noin 8 tuntia, kun olen tällä viikolla ollut lomalla niin tuli alkuviikosta treenattua ihan kohtuullisesti. Perjantain ja lauantain otin kevyesti. Olin lähtenyt hiihtämään seurakaverin Jarin kanssa.

Startti paukahti ja tänä vuonna olin viimeisen kahden vuoden kokemuksesta ottanut opiksi ja aloitin kohtuullisen varovasti ja hiihdin suosiolla letkan mukana. Kuitenkin vauhti alussa oli riittävän kovaa, noin 19-20 km/h.

Noin parin kympin jälkeen alkoi letkat hajoamaan ja sen jälkeen tuli otettuakin pariin otteeseen reippaampia pätkiä kun otimme Jarin kanssa kiinni seuraavia letkoja.

Hiihto kulki hyvin ja mieli oli korkealla, mikäs siinä sitten muuta kuin nauttia menosta. Puolimatkan merkkipaalu tulikin yllättävän nopeasti ja siinä vaiheessa olin vielä hyvävoimainen.  52 kilometrin kohdalla on noin kilometrin mittainen kävely/juoksu osuus ja siinä vaiheessa alkoi jo jaloissa tuntumaan matkan rasitukset ja tulossa oli ylämäki osuudet.

Hiihto kulki edelleen hyvin 65 kilometriin jonka jälkeen täytyi käydä pikaisella puskareissulla ja helpottaa oloa. Tässä kohdassa Jari pääsi karkuun ja juuri sen jälkeen oli noin 4 kilometrin nousuvoittoinen osuus. Otin väkisin kiinni Jarin letkan ylämäkiosuuden aikana ja silloin tuntui että kuinkahan tässä loppumatkan jälkeen. Onneksi sitten alkoi tasainen osuus ja pääsin peesissä hieman lepäämään, harmikseni letka piti kuitenkin yllä kohtuu kovaa vauhtia. Vetäisin viimeisen geelin huiviin ja toivoin että siitä olisi riittävästi apua.

Hieman ennen 75km juomapaikkaa Jari irtosi letkan keulalta ja karkasi reiluun etumatkaan. Juomapaikan jälkeen lähdin hiihtämään Jarin perään ja sain vetää siinä paria hiihtäjää mukanani. Onneksi geeli ja juoma auttoi sopivasti ja yllättävän hyvin löytyi voimaa loppumatkallekin.

Viimeinen neljä kilometriä hiihdetään tasaista maastoa harjun päällä ja saavutin kokoajan Jarin selkää. Perässä seurasi tiukasti samat pari tyyppiä ja päätin silloin, että hitsi ette kyllä mene lopussa ohi. Viimeinen puolikilsaa onkin loivaa laskua ja sain siinä voimakkaalla sauvoittaluistelulla Jarin kiinni ja pyyhkäisin ohi. Myös peesaajat pysyi takana ja saavuin maaliin lopulta ajassa 4 tuntia 51 minuuttia.

Oli oikein hyvä pitkäkestoinen harjoitus kesää ajaltellen. Myöskin erittäin positiivista oli, että olkapää kesti erittäin hyvin matkan rasitukset.

Täältä löytyy garminin jälki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti