Kulunut viikko oli hyvin monisäikeinen. Alkuviikko meni vielä palautellessa Vierumäen reissulta ja loppuviikosta tuli reenattua ihan hyvin. Lisäksi perjantaina aloitettiin Olivian unikoulu, joten yöunet jäänyt hieman vähemmälle.
Alun perin tarkoitus oli tiistaina jo käydä kevyellä palauttavalla juoksulenkillä, mutta se vaihtuikin autopaikan lumen/jään lapioimiseen. Puolituntia heilumista rautalapion ja rautakangen kanssa oli ihan hyvää harjoitusta selälle. Kyllähän siinä lämmönkin sai päälle.
Keskiviikkona sitten pidin hiihtotekniikkakurssin seurakavereille, joten hyvin kevyttä hiihtelyä noin kaksi ja puoli tuntia. Seurakaverit yllätti mukavasti jälkeenpäin ja antoivat kiitokseksi kurssista Tuomas Kyrön kirjan Mielensäpahoittaja, sekä oikein laadukkaan viinin. Kirjaa aloitin jo lukemaan, mutta viinin taidan säästää johonkin spesiaali iltaan =)
Torstaina oli tehokas uintitreeni, kuitenkin hieman jäykän oloista oli uiminen.
Torstai perjantai välisenä yönä sitten aloitimme Olivian unikoulun. Tarkoituksena saada nukkumaan alkuyön putkessa ainakin aamu neljään-viiteen. Tähän mennessä hän on herännyt kahden aikaan syömään. No ensimmäinen yö menikin sitten valvoessa kahdesta neljään. Seuraavana yönä meni huomattavasti paremmin, mutta viimeyönä taas tunnin verran itkeskeltiin. Toivottavasti tämä koulu tehoaa suhteellisen nopeasti. Töihin herääminen aamulla on muuten hieman haastavaa.
Lauantaina oli rankka spinning tunti. Huomasi selkeästi, että takareidet ja pakarat oli vielä jumissä viikontakaisesta. Jalat oli jo 15 minuutin polkemisen jälkeen hapoilla, mutta taistelin koko 73 minuutin reenin kunnialla. Illalla vielä uintitekniikka harjoitukset ja hieman matkaa sen jälkeen loppuveryttelynä.
Tänään viikon viimeisenä harjoituksena aamupäivällä puolitoista tuntia juoksua sisähallissa. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä, lantion ja pakaroiden jäykkyyttä lukuun ottamatta. Matkaa kertyi noin 16 km, joten ihan ok vauhtia. Vuodentakaiseen verrattuna juoksu tuntuu todella paljon paremmalta.
Painon pudotus näyttää vieläkin olevan kohtuullisen hyvässä vauhdissa. Kahden viimeisen viikonaikana 2,2 kg tippunut paino. Edelleen siis hieman liian nopeasti, mutta tähän vaikuttaa varmasti vielä Vierumäen reissu.
Enää ei ole paljoa alkuperäiseen painon pudotus tavoitteeseen. Pitää varmaan tarkistaa tavoitetta lähiaikoina. Seuraaville viikoille edelleen 0,5kg viikko painon pudotusvauhtia tavoittelen.
Tsemppiä unikouluharjoitteluun, muistaakseni se on melko raastavaa touhua. Meidän lapsilla on kaksi vuotta ikäeroa ja muistan hyvin, miten ajattelin, etten KOSKAAN ENÄÄ saa nukkua kahdeksaa tuntia putkeen. Nyt sitten herättelemme lapsia kymmenen maissa viikonloppuisin. Enpä olisi silloin uskonut. Kyllä se siitä!
VastaaPoistaJoo kiitti.
VastaaPoistaViime yönä meni taas tunnin verran 2-3 välillä lasta kanniskellessa ja rauhoitellessa. Mutta unikoulu jatkuu sitkeästi, jospa se alkais kohta vaikuttaa ja saadaan hieman pitennettyä unirytmiä.