sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kisko triathlon 2013

Eilen olin Kisko triathlonin 30 vuotis kilpailuissa ja osallistuin perusmatkalle. Kisko triathlon on oikein mukava kyläkisa. Tai oikeastaan sanonta kyläkisa on vähän huono 400 osallistujan kilpailuun. Kyläkisan tunnelma oli kuitenkin säilynyt ja oikein mukava tapahtuma. Oli myös mukava vaihtaa kuulumisia seurakavereiden kanssa.

Kyseessä oli minulle tämän kauden ensimmäinen (ja viimeinen) perusmatkan kilpailu. Perjantai iltana olin käynyt kevyellä juoksulenkillä ja silloin tuntui että ei pääse yhtään mihinkään, joten kilpailun osalta vauhti tuli olemaan täysin arvoitus.

Starttasin uintiin keskipaikkeilta eturivistä. Ajattelin että jos uinti kulkee lähellekään Sääksissä mennyttä vauhtia niin hyvä olla lähdössä hyvissä asemissa. Uintiin sainkin heti alkuun hyvän rytmin päälle ja ruuhkaltakin vältyi aika hyvin. Ensimmäiselle poijulle tullessa oli hieman ruuhkaa ja pari osumaa sain osakseni.
Ekan käännöksen jälkeen sain kuitenkin uida rauhassa. Harmillisesti menetin myös mahdollisuuden edellä uineen peesin kun ajauduin hieman liikaa vasemmalle ja sen jälkeen en enää kyseistä uimaria saanut kiinni. Tästä eteenpäin uinti oli aika yksinäistä, edessä parinkymmenen metrin ero ja takana ei kukaan tuntunut koputtelevan varpaita.
Toisen käännöksen jälkeen viimeisellä suoralla ei suunnistus mennyt kovinkaan hyvin. En nähnyt maaliporttia kaukaa ja olin hieman epävarma mitä kohtaa pidän tähtäimessä. Uinti aika oli kuitenkin loistava 23.03 oman kellon mukaan rannalla. Aika maksimisuoritus uinnin osalta.

T1 meni myös ilman ongelmia. Märkäpuku lähti hyvin pois ja muutenkaan en pahemmin kämmäilly. Pyöräkengät päätin laittaa jalkaan koska muuten olisi saanut hiekkaa jalkoihin koska hiekka olisi voinut hiertää lopun kisaa. T1 aikaa meni 1.53

Pyörän ensimmäinen mäki oli karmea, jalat heti täysin hapoille. Pyörään lähdin yhden toisen kilpailijan kanssa yhtä aikaa, mutta hänen vauhdista tipahdin ensimmäisessä mäessä, osaksi myös senkin takia kun räpelsin kelloni kanssa, kun olin painanut vahingossa lap nappulaa niin jouduin aloittamaan kellosta harjoituksen alusta.
Ensimmäinen viisi kilometria pyöräosuudesta tuntui jaloissa todella pahalta. Hapotti ja tuntui ettei pääse mihinkään. Noin viiden kilsan kohdalla huomasin jonkun olevan peesissäni. Tieto peesissä tulevasta kilpailijasta sai yrittämään hieman enemmän ja kuuden kilsan kohdalla alkoi jalat tuntua hieman paremmalta, ehkä pyörän alussa ottamani geeli vaikutti asiaan. Tästä aloitin lisäämään vauhtia ja katsoin mahtaako kaveri pysyä takanani. Saloon päin mennessä oli kuitenkin sen verran vastatuulta että ei siinä mitenkään pystynyt tiputtamaan toista peesistä.
Noin 9 kilometrin kohdalla oli pitkä alamaki ja siinä aloin saavuttaa kilpailijaa jonka kanssa starttasin pyöräosuudelle yhtäaikaa. Alamäen jälkeen päätin samantien ajaa ohi. Seuraavassa ylämäessä noin 10 km kohdalla tuli Borremansin vetämänä useampi kaveri ohitse, tarkalleen ottaen viisi. Siitä eteenpäin pyöräosuus olikin aikalailla karmaa katsottavaa sekä omatunnon kanssa taistelemista. Viisi kaveria edessä ajoivat aivan peräkkäin ja yksi kaksikko pyöräili varmaan puolet matkasta rinnakkain, enkä itsekään 10 metrin välimatkaa pitänyt. Yhdessä ylämäessä kun edessä olevat ajoivat kolme rinnakkain, eikä ohittamista näyttänyt tulevan, jouduin avautumaan (karjumaan) että jos ohitetaan niin sitten ohitetaan ja ajetaan oikeassa reunassa, kun autoliikennettäkin on samalla tiellä.

Kerran menin Saloon päin mennessä vetämään, mutta aika nopeasti Borreman sieltä takaa tuli ohi. Tämän jälkeen päätin jättäytyä ryhmän taakse. Pyrin pitämään edes jonkinlaisen säädyllisen eron. Ehkä noin 5-6 metriä. Sain tämän ryhmän vedosta suuren edun pyöräosuudelle, sykkeet tippuivat alamäki ja tasaisilla osuuksilla reilusti ja tuntui että eihän tässä tee edes töitä kunnolla.

Kääntöpaikan jälkeen oli ryhmässä hieman kovempaa vetoa varsinkin ylämäkiin ja jalat tuntuivat kyllä aika raskailta. Pysyin kuitenkin ryhmässä vielä hyvin. Borremansilla tipahti ketjut jossain 25-28 kilometrin kohdilla ja hän joutui pysähtymään. Noin 30 km kohdalla oli pitkä ylämäki joka oli alussa jyrkempi osuus ja jyrkemmän sen jälkeen ylämäki jatkui pitkään loivana. Jyrkässä kohdassa oli taas sellaista rinnakkain ajoa, että päätin ohittaa ryhmän ja toisen kerran avauduin rinnakkain ajosta (sain varmaan mulkun maineen, mutta minkäs teet). Ohituksen jälkeen päätin yrittää irti. Sainkin loivalla ylämäkiosuudella ryhmään eroa ehkä noin 50 metriä. Ajoin viisi kilometriä reilua vauhtia itselle, enkä katsellut taakse sainko tiputettua toiset, tässä vaiheessa kyllä aloin tietämään, että ei tainnut olla hyvä ratkaisu juoksun kannalta. Sitten ryhmä tuli taas ohitse loivassa alamäessä ja viimeisen viisi kilometriä olin suosiolla taas ryhmän takana pyrkien pitämään vähintään sen 5 metriä. Ylämäissä rupesin jäämään jonkin verran mutta alamäissa sain eron kiinni. Viimeisillä kilometreillä yritin saada jalkoja palautumaan heikolla menestyksellä.

Pyöraosuuden aika 1.05.42 oli huomattavasti kovempi kuin olin ajatellut pystyväni. Uskoisin että sain ryhmän vetoavusta ainakin parin minuutin edun, jos vertaa esim. Teroon, kun hänen pyörä aikansa oli minuutin minua hitaampi ja tosiasiassa tilanne olisi pitänyt vähintään olla toisinpäin. Joroisilla tulen pitämään tarkemmin 10 metrin eron edellä ajaviin, ja toivon edelleen että tänä vuonna siellä valvonta pelaisi aikasempia vuosia paremmin.

T2 meni muuten ok, mutta uudet juoksukengät osoittautuivat hankaliksi tapauksiksi. Pohjallinen on kengissä niin ohut että kostean nihkeä jalka veti pohjallisen ryttyyn. Pohjallisten kanssa säätäessä meni ehkä 10 sekunttia hukkaan (Joroisille laitan vanhat kengät). T2 aikaa meni 1.04.

Juoksu olikin sitten juuri sitä tuskaa mitä viimeisillä pyöräkilometreillä pelkäsin. Ylämäkiin reidet olivat täysin tyhjät. Ensimmäiset kaksi kilsaa meni todella hitaasti noin 4.50 vauhtia. Sen jälkeen pystyin kiristämään hieman ja 3-7 kilometrit meni jotain 4.30.4.40 vauhtia. Viimeisillä kilsoilla alkoi vauhti taas hiipua. Pari kilsaa ennen maalia Tero otti mut kiinni ja jäi perääni jouksemaan, ihmettelinkin miksi hän ei tullut heittämällä ohi, taisi muillakin juoksuosuuden ylämäet painaa. Viimeisessä nousussa jyrkän kohdan jälkeen loivempaan nousuun otin pientä kiriä ja yritin tiputtaa Teroa. Hyvin hän sieltä kuitenkin tuli ja maaliin tullessa olevaan jyrkkään alamäkeen sitten Tero pääsi minulta karkuun.

Juoksuosuuden aika 47.16 oli pari minuuttia huonompi johon toivoin pääseväni.

Kokonaisaika 2.18.58 on minulle tosi hyvä aika, olin ajatellut että alle kaksi ja puoli tuntia on mentävä. Kokonaissijoitu 18. Osuusajat suhteessa muihin kertoo juoksun heikkouteni. Uinnissa olin 11, pyörässä 11 ja juoksussa noin 69. Jatkossa on siis mietittävä vähän paremmin pyöräosuuden vauhdinjakoa, että en polta jalkojani loppuun, ja tulevina viikkoina yritän keksiä jotain juoksun parantamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti