sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pitkää pyörälenkkiä ja juomateline

Pikkuhiljaa olen päässyt pitempien pyörälenkkien makuun. Olen myös ajanut ensimmäiset kunnon pitkät lenkit Feltillä ja sitämyöten päässyt ottamaan tuntumaa aeroasennossa ajamisesta pitkällä lenkillä. Teron kanssa ajoin viikko sitten ensimmäisen yli 100 km lenkin, jopa 103 km =) Tänään ajoin yksinään 130 km lenkin.

Ajo tuntuu hyvältä ja Felt kulkee mielestäni hyvin. Pientä säätämistä täytyy tehdä vielä ajoasennon kanssa. Nyt pitkällä lenkillä niskat puutuvat ja menevät täysin jumiin. Tänään kahden tunnin ajamisen jälkeen alkoi ensimmäiset jäykistymisen oireet ja reilun kolmen tunnin jälkeen niskat olivat jo todella kipeät. Täytyy varmaankin nostaa ohjaamoa sentillä ylöspäin ja katsoa kuinka käy. Niskat voi myös olla vain tottumattomat aeroasentoon ja lievästi toivon että niskat tottuisivat kevään aikaan kun enemmän pyörälenkkejä alle.

Ajoasento on kuitenkin siitä puolesta hyvä, että alaselkä tuntuu hyvältä sekä jalat tuntuvat toimivat pitemmän päällekin hienosti. Myös ainakin itsestä tuntuu että saan tehoja hyvin asennosta irti.

Näillä kahdella pitkällä Feltillä ajamallani lenkillä olen myös testannut uutta aerobariin kiinnitetyyn pullotelineeseen laitettavaa Speedfill A2 pulloa. Pullotelineen viritin stemmiin muutamalla nippusiteellä. Stemmin ja laitoin pleikkarin alta pari koroke pehmikettä telineen ja stemmin väliin. Näin sain mielestäni oikein hyvän ja tulevana telineen pullolle. Tätä pulloa voi täyttää kohtalaisen nopeasti kun avaa päällä oleva korkin johon normaalista pullosta puristetaan täyteen juomaa. Sen verran täyttö kuitenkin kestää ettei todennäköisesti ainakaan Joroisilla ehdi juomapaikan kohdalla ottaa uutta pulloa ja täyttää sekä heittää tyhjä pullo menemään juottopaikan jälkeen olevaan pullojen heittopaikaan. Tyhjää pulloa joutuu sitten "raahaamaan" mukana seuraavalle juottopaikalle asti. Näin ollen kisassa tarvitsen ainakin yhden pullotelineen satulan taakse.

Ainut pieni ongelma on se kun pullo hieman liikkuu tärinästä jolloin sitä täytyy ajoittain korjata paremmin telineeseen takaisin. Paketin mukana tuli tarranauha jolla voi varmistaa pullon pysymisen paikallaan ja että se ei tipahda kesken ajon. Tätä nauhaa en vaan saa sijoitettua minun teline viritelmään, joten täytyy varmaan kisoihin teipata pullo paikalleen niin ei tarvitse siitä huolehtia.

Tässä muutama kuva virityksestäni.



2 kommenttia:

  1. Itselläni auttoi hartioiden puutumiseen viime vuonna kun otin "lepuuttajia" hieman poispäin toisistaan. En osaa sanoa auttaako se myös sinulla, mutta tuo on yksi vaihtoehto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven aikaan trainerilla pokiessa sain säädettyä lepuuttajien leveyden mielestäni kohdalleen. Nyt ongelma on tullut kun maantiellä ajaessa täytyy katella eteenpäin, jolloin niska väsyy ja menee jumiin. Ajattelin et jos nostan ohjeinta niin niskakulma pienenee... tai sit en vaan katsele eteenpäin =)

      Poista