tiistai 23. elokuuta 2011

Kisaseurantaa osa II

Viime sunnuntaina olin seuraamassa Tampereella järjestettävää pitkän matkan EM triathlonia. Pitkä matka koostuu 4 km uinnista, 120 km pyöräilystä ja 30 km juoksusta.

Koska kilpailun startti oli jo 6.45 aamulla olisi Helsingistä joutunut älyttömän aikaisin lähteä ajamaan, niin sain houkuteltua vaimon ja lapsen mukaan (no lasta ei tarvinnut houkutella :) ). Menimme lauantaina Nokian Edeniin kylpylä hotelliin. Pitkään aikaan en ollut kylpylässä ollutkaan. Lauantain kun saunottiin ja köllöteltiin porealtaissa ja lämpimässä vedessä, oli sunnuntain aamuna oikein rento olo =). Hyvät lähtökohdat siis tiukkaan kannustus rupeamaan ;).

Uinnin lähdöt oli porrastettu sarjoittain, miehet elite, naiset elite, miehet ikäryhmät, naiset ikäryhmät ja kuntosarjat. Mikä varmasti oli hyvä ratkaisu ruuhkien välttämiseksi. Siltikin näytti tiiviitä ryhmiä muodostuvan.

Uinti vauhdit eliten miesten ja naisten kärjessä oli mielestäni todella kovaa, miehissä alle 47minuuttia ja naisissa alle 53 minuuttia 4 kilometrin matka. Suomalaiset näyttivät tässä vaiheessa jäävän jo ratkaisevan paljon kärjestä. Mutta matka on pitkä vielä uinnin jälkeen.

Pyöräilyä seurasin vain osan ajasta, kun kävin välissä aamupalalla ja hakemassa vaimon ja lapsen mukaan katsomaan kisoja. Pyöräilyssä huomasin kuitenkin, että Hastilla ja Miettisellä näytti olevan hyvä vauhti päällä. Myöskin muutaman seurakaverin ehdin huomata ja kannustaa tässä vaiheessa. Ehdin myös ihailemaan oikein hienoja pyöriä, tuli itsellekin sellainen olo, että mulle kans tollanen TT pyörä =)

Palasin aamupalalta kun miesten kärki oli juuri lähtenyt juoksemaan. Juoksua oli hyvä seurata stadionin läheisyydestä. Juoksussa myös erottaa urheilijat paremmin kuin pyöräilyssä ja ehtii vähän kannustaakin enemmän. Seurakavareita pääsin myös kannustamaan juoksun aikana. Tai tulihan sitä oikeastaan melkein kaikkia ohimeneviä urheilijoita kannustettua juoksun aikana.

Miesten kärjessä viiletti espanjalainen selkeässä johdossa, mutta Hast eteni erittäin hyvää vauhtia ja saavutti 2. ja 3. sijoilla olevia juoksijoita. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä Hast oli jo näköetäisyydellä hopea sijasta ja näytti vauhti olevan paljon kovempaa kuin toisena etenevällä. Miettisellä oli myös hyvä taistelu ruotsalaisen kanssa viimeiselle kierrokselle lähtiessä. Naisten elite sarjasta en aivan erottanut, mistä sijoista suomalaiset taistelivat. Tanskalainen oli naisten sarjassa aivan ylivoimainen. Suomalaisilla Hyvärisellä ja Kivirannalla näytti olevat taas hyvä taistelu keskinäisestä paremmuudesta, kuten oli Joroisillakin. Hyvärinen ohitti Kivirannan viimeiselle kierrokselle lähtiessä ja näin Joroisissä ollut järjestys oli sama Tampereellakin.

Hast otti hienosti hopeaa, onnittelut siitä hänelle. Suoritus näytti katsojan silmistä erittäin hyvältä ja varsinkin jouksu oli todella vahvaa menoa! Miettinen karisti ruotsalaisen kannoiltaan viimeisellä kierroksella ja loppusijoitus 12. Hieman nopeammalla uinnilla olisi Miettinen taistellut 10. sakin sijoituksista.

Kisapaikalta jouduin lähtemään ennen, kuin kaikki seurakaverit olivat maalissa. Harmi sinänsä, olisi ollut mukava kannustaa loppuun asti =) Seurakavereista kävin Jupiksen maaliin tulon katsomassa ja sen jälkeen jouduttiin lähtemään pikkuhiljaa kotia päin.

Näin sivusta katsojasta kisajärjestelyt vaikuttivat toimivilta. Uinnin lähdössä oli ehkä hieman sekavuutta, mutta muuten järjestelyt vaikuttivat selkeiltä.
Mukava oli myös huomata, että katsojia oli tullut paikanpäälle ihan kohtuullisesti ja kannustusta myös löytyi. Kaikin puolin mukava oli kisaa seurata ja tulihan siitä sellainen olo, että ehkä sitä joskus itsekin tuonne pitkän matkan viivalle tulee lähdettyä.
Täältä löytää joitain kuvia kisasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti