lauantai 23. helmikuuta 2013

Kantapäävaivaa, uintitekniikkaa ja hiihtoa

Taas on vierähtänyt tovi viime kirjoituksesta, vielä kuitenkin täällä ollaan =)

Otsikon mukaisesti paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Oikea kantapää tai jalkapohja on minulla vaivannut viime kesästä alkaen ja vihdoinkin sain varattua ajan ortopedille. No kysessä on todennäköisesti Fascitis plantaris, joka tarkoittaa jalkapohjassa olevan jänteen (joka kiinnittyy kantapään alla) rasitusvammaa. Ensi maanantaina on sitten fysio aika ja todennäköistä että saan uudet pohjalliset. Ortopedin mukaan päkiäni kiertyy jotenkin sisäänpäin, joka voi aiheittaa kyseisen vaivan muodostumisen pitkäaikaisen rasituksen myötä. Nyt en ole juossut moneen viikkoon ja jalka on ehkä hieman parempi kuin silloin kun juoksin kerran tai pari viikkoon.

Uintitekniikkaa kuvattiin seuran uintivuorolla jo pari viikkoa sitten. Tekniikka kohtalaisessa mallissa. Tai itse odotin paljon enemmän kritiikkiä, mut ehkä Krista oli vain sen verran kohtelias =). No tärkein asia mihin on kiinnitettävä huomoita on vartalon kierto, varsinkin sille puolelle josta en ota happea.

Hiihtoa olen nyt lisännyt jonkin verran korvaamaan juoksun puutetta ja myös kilometreja on ollut hyvä saada ennen tulevia massahiihtoja. Pisimmät viikonloppulenkit on ollut 40 km luokkaa.
Huomenna onkin ensimmäistä kertaa Finlandia hiihto edessä, 50 km vapaalla. Viikon päästä on edessä jo neljättä kertaa peräkkäin Pirkan hiihto, 90 km vapaalla.

Yritän kirjoittaa rapot hiihdoista iman monen viikon viivettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti