Maratonin jälkeen yllätti yleisen vireystilan romahtaminen maanantai ja tiistai päivinä. Väsymys oli todella voimakasta ja tiistaina lähdin töistä ajoissa kotiin ja otin reilun tunnin päikkärit. Väsymyksen lisäksi jalkojen lihakset oli samaan aikaan todella kipeät. No tästäkin toivuttiin ja keskiviikkona alkoi olla jo hieman parempi olotila.
Torstaina kävin uimassa ensimmäisen kerran avovedessä hyvin kevyesti ja perjantaina tein suhteellisen kevyen pyöräilyn. Viikonloppuna alkoi olla jo kohtuullisen hyvä tunne ja tein lauantaina pitemmän pyörälenkin, noin 2,5 tuntia ja sunnuntaina 45 minuutin uinnin Kuusijärvellä.
Tiistaina olikin sitten vuorossa elämäni ensimmäinen triathlon startti. Seuran järjestämä cup osakilpailu "rykäsy" triathlon Kuusijärvellä sisälsi 750 m uintia, n. 14 km pyöräilyä ja n. 5 km juoksua. Kilpailussa oli reilusti osallistujia, sää oli lämmin ja tunnelma tapahtumassa oikein mukava
Lähdössä päätin mennä oikeaan reunaan, jotta välttyisin pahimmilta ruuhkilta. Vihellyksen kuuluessa startin merkiksi lähdin uimaan kohtuullisen kovaa. Hetken rehkittyä katsoin ensimmäisen kerran suuntaa ja huomasin kaikkien muiden olevan paljon vasemmalla, olin eksynyt linjasta todella pahasti oikealle. No loppumatkasta kiinnitin enemmän huomiota suuntaan ja katselin vähän väliä mihin suuntaan olen menossa.
Ensimmäisen käännöksen jälkeen alun liiallinen intoilu alkoi painaa käsissä ja sen jälkeen pyrin uimaan rennosti ja pitkällä vedolla. Loppu uinti meni hyvin ja uinnin aika 10.46 oli oikein hyvä siihen nähden, että tämä oli vasta kolmas kerta kun uin avovedessä märkäpukupäällä.
Uinni jälkeen ensimmäinen vaihto pyörään sujui ilman suurempia ongelmia tai sekoilua. Pyöräilyn aluksi otin juomaa ja sen jälkeen pyrin hakemaan hyvää rytmiä polkemiseen. Kuten olin jo alunperin arvellutkin niin pyöräilyn aikana takaa tuli ohi monta kovempaa menijää, esim Jupis joka tuli noin 9-10 km kohdilla vauhdilla ohi. Yritin pitää oman vauhdin yllä, mutta kyllä ohimenevät kilpakumppanit laittoi väkisin yrittämään kovempaa. Niinhän siinä sitten kävi, että viimeiset nousut noin 12 km kohdilla laittoi jalat pahasti hapoille ja polkeminen loppuun oli aika vaikeaa. Pyöräosuuden aika oli 27.28, joka sisältää vaihdot. Aikaan olen ihan tyytyväinen vähäiseen pyöräilyyn verraten.
Toinen vaihto sujui myös ongelmitta ja juoksuun lähdin vielä hyvillä tunnelmilla. Juoksun alkukilometreillä jo huomasin ettei tänään juoksu luonnistu. Reidet oli aivan jäykät ja kylkeen rupesi pistämään. Alkujäykkyydstä toivuttua ei jaloista löytynyt yhtään tehoja. Juoksuvauhti oli aivan karmean hidasta ja olotila todella väsynyt. noin 2-3 kilometrin kohdilla juoksussa päätin, että nyt en mieti aikaa tai sijoituksia ja juoksen vain kevyesti loppuun. Juoksuaika oli 25.38 mikä taisi olla yleisen sarjan hitaimpia aikoja.
Tulokset täällä.
No ensimmäinen kokemus triathloniin on nyt saatu ja päällisin puolin hyvillä mielin. En tiedä painoiko jaloissa ja kropassa vielä maratoni, josta oli 9 päivää aikaa, vai eikö tehoja yksinkertaisesti kestä riittävästi.
Nyt on Joroisille puolimatkan triathloniin 5 viikkoa aikaa. Harjoittelussa tulen seuraavilla viikoilla painottamaan pyöräilyyn. Tavoite saada ainakin pari pitkää vähintään 100 km pyörälenkkiä alle.
Heinäkuun alussa olisi vielä Kisko triathlon, jossa voisi käydä harjoituksen omaisesti 1/4 matkan suorittamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti