Ajattelin nyt kirjoittaa ennen viikon päästä koittavaa Itävallan Ironman koetusta. Olen ollut koko kevään poissa blogista, joten eipä tätä varmaan kukaan lue ;) Kevät on mennyt aikamoisessa hässäkässä eikä aikaa ole riittänyt kirjoitteluun. Maaliskuussa ostimme tontin, jonka jälkeen olemme sitten suunnitelleet omaa kotia ja siihen on mennytkin yllättävän paljon aikaa. Päätettäviä asioita on käsittämättömän paljon heti luonnossuunnittelusta lähtien.
Kiireistä johtuen myös harjoittelu on ikävästi jäänyt taka-alalle. Arkipäivinä ei ole oikein riittänyt aikaa edes iltaisin harjoitteluun, kun asioita on pitänyt selvitellä iltaamyöten. Kaiken lisäksi toukokuun alusta lähtien on akillesjänne kipuillut, jonka vuoksi jouksumäärät on käytännössä olemattomat. Vuoden pisin juoksulenkki on viimeviikolta 15 km =) Olen viikonloppuisin yrittänyt tehdän pitkän pyörälenkin, jolla edes peruskestävyyttä olen pystynyt pitämään jollain tasolla.
Näiden haasteiden vuoksi ensiviikon kisaan lähden oikeastaan epävarmemmalla ololla kuin viimevuoden ensimmäiseen täyden matkan kisaan köpiksessä. Käytännössä olen nyt jättänyt aikatavoitteet ja lähden reissuun ajatuksella maaliinpääsy.
Sen verran kuitenkin luotan itseeni että uskoisin uinnin ja pyöräilyn sujuvat ainakin kohtuullisesti. Harjoituksissa olen pystynyt pitämään pyörällä ihan hyviä keskivauhteja, joten sen suhteen luotto kuntoon kohtalainen. Uintia olen treenannut varmaan keskimäärin hieman vajaan kerran viikossa, mutta se ei nyt niin paljoa vähempää ole kuin viime vuonna, eiköhän sen uinnin räpiköi jotenkin järkevään aikaan. Juoksun suhteen onkin sitten täysi arvoitus kuinka maraton menee. Kaksi suurinta kysymysmerkkiä: kestääkö polvet maratonin iskutusta kun totuttelua pitkään jouksuun ei ole ollenkaan pohjalla ja kuinka juoksun lihaskestävyys riittää.
Lopuksi voin vielä todeta että toivottavasti ei kisapäivänä ole hellettä kovinpahasti. Ei nimittäin tänä keväänä ole paljoa lämpimissä olosuhteissa tarvinnut Suomessa harjoitella =) Muutenkaan minulle ei kuumat olosuhteet ole aikaisemmin sopinut, joten jos itse saisin toivoa niin +20 ja pilvistä kiitos.
Kisasta on odotettavissa rankka ja kipeä, mutta taistelemaan lähden loppuun asti!
Tottakai tätä blogia luetaan. ;) Tsemppiä kisaan!
VastaaPoistaTsemppiä kisaan!
VastaaPoista