Heti alkuun täytyy todeta, että olipahan rankka reissu!
Ennen sunnuntaita tuli seurattua poikkeuksellisen aktiivisesti säätiedotteita. Tällä kertaa jo alkuviikosta ennustetut lumisateet toteutui. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satoi uutta lunta noin 10 - 15 cm. Henkisesti olin valmistautunut jo haastavaan matkaan. Sää sunnuntaina oli loistava, aurinkopaistoi ja oli sopivasti 8-10 astetta pakkasta.
Koska oli odotettavissa, että latu on pehmeä ja tilanne pahenee vain mitä enemmän hiihtäjiä edellä menee, päätin asettua lähdössä hyviin asemiin. Alkupaukusta reipas kiihdytys ja kun ladut yhtyivät huomasin, että olen vähän turhankin kärkipäässä. Edelläni oli arvioilta alle 20 hiihtäjää. No vauhti oli sen mukainen ja huomasin, että vähän liian kovaa minulle ja hiihtäjiä alkoi tulla ohi tasaisesti. Ensimmäisten 5 km jälkeen rupesin hidastamaan vauhtia omalle tasolle paremmin sopivaksi. Sunnuntaina oli yksinkertaisesti niin hidas keli, että töitä joutui tekemään käytännössä kokoajan ja yksinkertaisesti minun kunto ei ollut riittävä ylläpitämään kunnon vauhtia. Jos olisi ollut ns. lentokeli uskoisin, että olisin pystynyt hyödyntämään parempikuntoisten peesit hyvin.
Aikaisempina vuosina ensimmäinen 20 km meni kevyesti liu-utellen. Nyt tuntui että matka on kokoajan ylämäkeä. Missään kohdassa ei päässyt lepäämään ja loivissa ylämäissä joita normaalisti olisin mennyt kevyesti mogrenilla niin joutui turvautumaan kuokkaan. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäisen kerran vahvasti epäilyttää kuinka mahtaa käydä loppumatkan suhteen. 20 km kohdilla huomasin myös takareisin voimattomuuden. Taisi Finlandia hiihto vielä painaa jaloissa, vaikka kyllä viikossa siitä olisi pitänyt palautua.
Sitten tuli vielä uusi ylläri ja viimeinen rasti päivän rankkuus ruutuun, täysi bingo siis=). Reilun 20 km jälkeen latu oli turhan kapea ja sen päälle oli perinteisen urat ajettu molempiin laitoihin latupohjaa. Tämä tarkoitti että kapealla, kuoppaisella ja pehmeällä ladulla hiihtämisestä tuli todella vaikeaa. Yhtään ei voinut rennosti liu-uttaa suksea ja jopa tasaisella joutui menemään kuokalla eteenpäin. Tätä jatkoi suurinpiirtein 50 km asti. Vajaaseen 30 km matkalle hupenivat viimeiset jalkavoimat ja sen lisäksi käsivoimatkin vähenivät huolestuttavasti, tästä osuudesta tuli varmaankin noin 10 km taitettua tasatyönnöllä kun vapaata ei yksinkertaisesti pystynyt hiihtämään.
Kyrönkosken kävely/juoksu etapin jälkeen alkoi sitten nousuvoittoiset osuudet ja siinä vaiheessa ensimmäisen kerran tuli mieleen selviänkö edes maaliin asti. Ylämäkiin jaloista ei löytynyt yhtään voimia ja edelliset 30 km oli syönyt energiatkin hälyttävän vähiin. Tässä vaiheessa hiihto muuttui survival moodiin, etenin vaivanloisesti kävelyvauhtia eteenpäin, kilometrejä laskien seuraavaan juottopaikkaan.
75 km kohdalla olevalla juottopaikalla pysähdyin kunnolla juomaan ja otin myös kupin kahvia. Tiesin että edessä on taas noin 5 km nousuvoittoinen osuus, jota varten oli kerättävä voimia. Tällä osuudella kului viimeisetkin energiat. Uutena ongelmana tuli lievä vatsavaiva, alkoi tuntumaan että milloin vain on pysähdyttävä oksentamaan. Pari kertaa jo yritin mutta ei siitäkään mitään tullut.
Loppuosuudesta ei olekaan paljoa kertomista. Hiihto oli yhtä tuskaa. Energiat lopussa, jalat täydellisen tyhjät, käsissä hieman voimaa, vatsa oikutteli. Positiivisena asiana oli viimeisen 10 km matkalla latupohja koveni ja leveni joten vähillä voimilla pystyi paremmin liu-uttamaan suksea ja sitä myöten päästä maaliin edes jonkinlaisessa säädyllisessä ajassa. Viimeisellä juottopaikalla nauttimani kauravelli rauhoitti myös vatsaa.
Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä mutta mieli oli erittäin positiivinen jo maaliin pääsystä ja kärsimyksen loppumisesta =) Maaliin saavuin ajassa 5 tuntia 54 minuuttia 29 sekunttia.
Olipahan seikkailu. Aika huononi viime vuodesta noin tunnin, mutta sijoitus parani 11 pykälää. Taisi muillakin olla raskasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti