sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Väsynyttä menoa

Viimeviikon lopusta asti harjoittelu on tuntunut raskaalta ja tällä viikolla oli tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon määrää. Eilen oli ohjelmassa oli pitkä PK harjoitus hiihtämällä, mutta jalat olivat täysin puhki jo ensimmäisestä ylämäestä alkaen. Puolitoista tuntia jaksoin rimpuilla hakunilan latuja ympäri ja sitten riitti. Tänään jätin aamupäivän harjoituksen välistä ja kävin vain illalla puntilla. Viikon kokonaissaldoksi kertyi lopulta vain 8 tuntia

Mieleen tulee pari syytä jotka voivat aiheuttaa tämän väsymystilan. Ensimmäisenä tulee mieleen että nyt kun teen pari kertaa viikossa voimatreeniä jalkoihin niin jalat eivät yksinkertaisesti ehdi palautua riittävästi. Toinen syy voi olla että vuoden vaihteesta alkaen olen lisännyt harjoittelumäärää liian nopeasti ja kunto ei syksyn vähäisen harjoittelu vuoksi kestä määrän lisäystä.

Jokatapauksessa ensiviikon pidän erittäin kevyenä ja sen jälkeen lähden nostamaan hieman varovaisemmin harjoittelumäärää.

Punttikuurista olisi vielä pariviikkoa jäljellä maksimivoimaa ja sen jälkeen joko lyhyt jakso pikavoimaa tai siirtyä suoraan kestovoimajaksoon. Täytyy kuitenkin seurata tarkasti tilannetta ja mahdollisesti lopettaa punteilla leikkiminen =) Ihan mielenkiinnosta olisi vain mukava tietää onko lyhyellä voimakuurilla vaikutusta ensikauden suorituksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti