Viime vuoden kisa oli karvas pettymys ja huomenna on päätavoite saada ehjä hyvä suoritus. Aika tulee sitte toisena tavoitteena.
Valmistautuminen.
Talvi meni harjoittelun puolesta rikkinäisesti. Sairastelua oli paljon liikkeellä ja minuunkin tarttui kaikenlaiset taudit. No onneksi keväästä asti olen saanut olla terve ja pystynyt harjoittelemaan hyvin oikeastaan 3+12 viikkoa. Kolme viikkoa totuttelua ja 12 viikkoa sitten huominen kisa tähtäimessä.
Täksi vuodeksi päätin hommata valmennus apua. Olen monta vuotta kyllä treenannut ihan hyvin ja itsekin väitän jotain ymmärtävän treenaamisesta, mutta kahden asian vuoksi päädyin valmentajaan 1. uutta harjoitusmetodeja sekä vaihtelua treeniin 2. aika on kortilla ja oman harjoittelun ohjelmoinnille ei tunnu olevan riittävästi aikaa. No tämän vuoden treeniohjelmat on minulle sitten tehnyt Teemu Lemmettylä (Kiitos Teemu kevään treeneistä) Hänellä on minun mielestä sopivan rento ote tekemiseen ja kokemusta paljon. Miten tämä on näkynyt sitten treenaamisesta, no muutama asia tulee mieleen. Tuntimäärä on hieman isompi aikaisempiin vuosiin nähden, mutta ero tulee lähinnä kuntosali ja kevyiden viikkojen osalta. Tänä vuonna olen kuntosalilla ollut oikeastaan viikoittain joka on aikaisempina vuosina jäänyt tosi vähälle. Juoksua on tänä vuonna tullut enemmän kun jalat on kestänyt juosta, tämä on erittäin positiivinen asia. Pyörällä tunti määrä varmaankin pysynyt samana mutta puhtaasti pk lenkkejä vähemmän, eli pitkiin pyöriin myös tullut mukaan kisavauhtisia osuuksia ynnä muuta mukavaa. Kevyinä viikkoina on myös ollut treeniä aikaisempia vuosia enemmän, kokonaan ei jalkoja ole seinälle voinut nostaa ja levätä 😊 Kivasti mielestäni ollut treenit mielenkiintoisia ja tullut uutta innostusta mukaan.
Kevään puolimaraton HCR meni omaan ennätykseen vaikkakin hieman tavoitteesta jäin. Mutta juoksu kulkenut paremmin moneen vuoteen. Viikkoa ennen IM Lahtea menin sitten pelaamaan Sählyä joka oli iso virhe, polvi ärtyi ja keräsi nestettä. Siinä meni sitten pari viikkoa jännittäessä tuleeko kuntoon. No onneksi tuli ja viime viikot pystynyt taas juoksemaan täysipainoitteisesti.
IM Lahti meni hieman pieleen kun kompastuin taas energian ottoon pyörä osuudella. Eli siellä tuli alisuoritus omaan kuntoon nähden.
Viimeiset viikot on sitten mennyt hyvin treenit ja viime viikolla oli vielä pari rapsakkaa treeniä. Sekin ollut ero aikaisempaan nähden että vähän lähemmäksi kisaa on nyt treenattu.
Kisa odotukset
Uinti on mielenkiintoista, veden lämpö oli alkuviikosta vain 10 astetta. Nyt näyttää lämpenevän niin että päästään uimaan täysi matka. Hyvä niin.
Uinnissa tarkoitus tehdä rento uinti ilman hätäilyä. Rennolla ja tehokkaalla vedolla mennään kyl riittävän kovaa. Tavoite sinne samaan minne aina 59min - 1h5min
Pyörä reitti on täällä todella tasainen, loivaa nousua ja laskua. Reitti on tuulelle herkkä eli kovalla tuulella vastatuuleen vauhti tippuu paljon. Tasainen reitti tarkoittaa että tasaisesti pitää jaksaa tehdä töitä. Omasta mielestä olen hyvin valmistautunut ja jos kaikki menee hyvin niin pyörä aika voisi olla siellä 5h -5h20min välillä.
Juoksussa täällä on jonkin verran nousua, järjestäjän mukaan noin 300m nousumetrejä. Tarkottaa sitä että pyörän jälkeen täytyy olla vielä hyvin voimia juoksuun jäljellä. Ylämäet mennään rauhassa ja muutenkin tuntuman mukaan mennään. Juoksu tavoiteaika on arvoitus mutta jos kaikki menee hyvin niin 3:40-3:50 paikkeille ainakin toivon sen menevän.
Kaikki on siis hyvin ennen huomista kisaa ja mukava päästä matkaan. Nyt vaan otan huomenna aikaisemmat opit muistiin niin hyvä siitä tulee. Pyörän aikana viilennystä (vettä niskaan) sekä tasaisesti alusta alkaen energiaa sisään, juoksu alku rennosti ja energian saantia jatkettava, sekä viilennystä.
Saas nähdä kuinka äijän käy 😀
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti