tiistai 17. tammikuuta 2012

Liikunnan iloa!

Vuoden alusta olen päässyt pitkästä aikaa harjoittelun makuun. On ollut oikein mukava harjoitella jo lähes täyspainoisesti. Olkapää tuntuu kestävän jo pitempääkin uintia kun kävin viime viikolla ensimmäisen kerran ohjatulla uintivuorolla. Noin 2,5 km uintia eikä olkapää muutamia pieniä vihlasuja lukuunottamatta vaivannut ollenkaan.

Ainut harjoittelua sekoittava asia tammikuun ekalla puoliskolla oli viimeviikon alussa vatsatauti. Yhden yön suoritin vatsalaukun totaalisen tyhjennyksen ja sen päälle jälkioireena parin päivän todella voimakas närästys. Muuten olen harjoitellut oikeastaan päivittäin. Ekan ja tokan viikon määrät noin 6 tuntia per viikko.

Harjoittelussa olen tehnyt vasta lyhyitä PK lenkkejä ja trainerilla jotain lyhyitä hieman kovempia vetoja, sekä kuntosalilla on menossa nyt jalkojen maksimivoimajakso. Sunnuntaina iltana oli jalat jo aika puhki viikonlopun muista reeneistä, eikä kyykky oikein tuntunut mukavalle.
Tarkoitus on tammikuun ajan tehdä lyhyttä voimasarjaa. Maksimivoima jakson jälkeen sitten lyhyt nopeusvoimajakso ja keväällä kestovoimaa. Kevään ja kesän aikana on sitten pyrkimys siirtää mahdollinen lisääntynyt voima lajivoimiksi pyöräilyyn ja juoksuun. Saas nähdä onko vaikutusta pyöränkulkuun.
Pitkät PK lenkit on vielä jäänyt tekemättä, mutta niitä on tarkoitus ryhtyä tekemään hiihtämällä jo tällä viikolla.

On muuten äärimmäisen mukava pitkän harjoittelemattomuuden jälkeen ruveta taas harjoittelemaan aktiivisemmin. Ja mikä positiivisinta on, että olkapää näyttäisi kestävän hyvin rasitusta. Ainakaan vielä ei ole yhtään pahemmin kipeytynyt. Eilen oli viimeinen fysio käynti ja sielläkin havaittiin mukavasti edistymistä ulkokierron liikelaajuudessa. Nyt jatkan itse kuntoutusta ja harjoittelua olkapään ehdoilla. Seuraava tarkastus on puolenvuoden tarkastus leikkaavan lääkärin toimesta.

On se harjoittelu kivaa kun paikat kestää =) Liikunnan iloa kaikille!

1 kommentti: