perjantai 16. joulukuuta 2011

Olkapään jäykkyyden syy löytyi?

Olkapään ulkokierto on ainut suunta johon käsi ei taivu kunnolla. Muuten käden liikerata on kohtalaisen lähellä normaalia. Ääri asennoissa tosin kädessä on paljon arkuutta, mutta periaatteessa liikelaajuutta löytyy.

Tiistaina kävin taas fysiolla ja löydettiin todennäköinen syy ulkokierron "jumittajasta". Olkapään etuosassa (jossa on 3 tähystysreikää) on kudokset kireät. Ihan varmuutta ei ole onko arpikudokset leikkaus reikien kohdalla kireät vai onko labrum kireä, joka kiinnitettiin paikalleen hieman normaalitilannetta tiukemmin. Tai sitten molempien yhdistelmä.

Jokatapauksessa tiistaina ultraäänellä pehmitettiin kudosta ja sitten aika raakaa taivutusta/venytystä käteen. Vaikka minulla omasta mielestä on kohtuu korkea kipukynnys, tuntui käsittely hyvin epämielyttävältä.
Keskiviikkona olkapää aristi jonkin verran ja jumppailut jätin välistä.
Eilen torstaina kävin sitten fysiolla pikavisiitillä pelkästään ultrahoitamassa olkapäätä.

Nyt sitten tulee pidempi tauko fysio käynteihini Joulun ja pyhien vuoksi. Kättä pyrin vahvistamaan mahdollisimman paljon ja sen lisäksi ns. väkisin venyttää ulkokiertoa painoja hyödyntäen.

4 kommenttia:

  1. Voihan rähmä. Toivottavasti saat pian liikelaajuudet takaisin. Vaatii melko pitkää pinnaa, omistautumista ja viitseliäisyyttä kuntoutus.

    Kuulostaapa tämäkin kuitenkin tutulta. Mulle tehtiin silloin aikoinaan sellainen seminarkoosimanipulaatiohoito. Jäätyi aika hyvin tuo olkapää. Napostelin kasan rauhoittavia sekä särkylääkkeita, suoneen hieman tujumpaa tavaraa ja sit lekuri ja fyssari käänteli olkapään ääriasennot läpi. Oli melko epämiellyttävää, mut hyvin toteutui tavoite. :)

    VastaaPoista
  2. Joo olen lukenut noista jäätyneiden olkapäiden liikelaajuuden palautuksesta. Toivottavasti ei tarvitse siihen asti mennä, sen verran ikävältä operaatiolta kuulostaa.

    Tsemiä Sami sulle tulevaan leikkaukseen ja kuntoutukseen!

    VastaaPoista
  3. Joko muuten olet päässyt ja kyennyt uimaan ihan kunnolla?

    VastaaPoista
  4. No en voi sanoa että ihan kunnolla, mutta viime sunnuntaina uinti sujui jo kohtuullisesti. Olkapää väsyy reilun puolen kilsan uinnin jälkeen ja täytyy lepuuttaa hetki, mutta enää ei ole vaparia uidessa niin pahasti vihlomisia tai muita kipuja liikeradan vuoksi. Nyt taas venyttämään ulkokiertoa painon avulla samalla kun leffaa kattelen =)

    VastaaPoista