sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sairastelua ja kiireitä = liian vähän urheilua

Viimeiset viikot on mennyt kahdesta eri flunssasta toipumisessa, joista viimeisimmästä on jäljellä vielä ikävä kuiva ärsytys yskä. Viikot on mennyt hyvin vähällä liikunnalla ja olkapään kuntoutuskin on jäänyt aivan liian vähäiseksi.
Alun perin minulla oli tavoite aloittaa joulukuun alusta aktiivisempi harjoittelu tulevaa kesää varten. Syksy on nyt mennyt niin pienellä määrällä, että kunto on päässyt tipahtamaan aivan liian alas. No turha sitä on voivotella vaan aloittaa nostaa asteittain määrää ja rakentamaan kuntoa ensikesää varten.

Olkapään kuntoutus on nyt siinä vaiheessa, että aloitin aktiivisemman olkapään lihaskunnon harjoittelun. Viimeviikolla kävin fysiolla ja ulkokieron liikelaajuus on edelleen hieman vajaa. Kuitenkin käden liikelaajuus on laajempi kun ulkokiertoa tekee taljassa pienellä vastuksella. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että liikelaajuutta löytyy mutta lihakset eivät toimi oikein jolloin olan ja lapaluun liikerata ei toimi oikein. Nyt lihasten harjoituksilla tavoitellaan opettamaan lihakset toimimaan taas oikein ja palauttaa sitä myötä liikelaajuutta lähemmäksi normaalia.

Viikko sitten tuli hommattua talvea varten nastalenkkarit. Sain viime vuonna tarpeekseni liukastelusta jäisillä kevyen liikenteen väylillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti