sunnuntai 11. elokuuta 2013

IM Köpis, viimeistelyä ja ennakkoajatuksia

Nyt on harjoittelut tehty ja olo on aika omituinen. Tähän tilanteeseen olen ollut matkalla jo 11 kuukautta ilmoittautumisesta lähtien ja tätä tavoitetta kohti olen tehnyt töitä koko vuoden. Nyt ei voi enää kunnon puolesta mitään juuri tehdä, kun vain toivoa että viimeisellä viikolla kaikki onnistuu ilman ongelmia.

Parin viime viikon viimeistelyharjoitukset on mennyt vaihtelevissa merkeissä. Toisena päivänä on tuntunut hyvinkin raskaalta mutta sitten seuraavana on taas ollut oikein mukavan tuntuista menoa. Tämän viikon aikana on kuitenkin tuntuma ollut kokoajan parempaan suuntaan ja eilen tehty viimeinen pyörä-juoksu yhdistelmäharjoitus meni oikein mainiosti. Itse asiassa juoksu oli hämmästyttävänkin helppoa tavoitevauhdilla.

Viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti ollut jo muutaman tunnin palautumassa koitoksesta.
Ensi viikolla teen vain muutaman kevyen harjoituksen jotta tuntuma pysyy yllä, muuten lepään ja kerään voimia sunnuntaille.

Ensi viikon ohjelma pääpiirteissään jotain tähän tyyliin.
Maanantaina kevyt pyörälenkki, tiistaina uinti, keskiviikko pakkauspäivä, torstaina matkustetaan ja illalla lyhyt juoksu, perjantaina kisainfo ja lyhyt pyörälenkki, lauantaina pyörän tsekkaus ja lyhyt uinti, sunnuntaina kisataan.

Tavoitteet? Vaikea kysymys kun olen ensimmäistä täyttä matkaa menossa suorittamaan, joten jaan tavoitteen usempaan askeleeseen. Mitään suuria paineita en tule ottamaan kilpailun aikana mistään tietystä aikatavoitteesta, vaan pyrin kuuntelemaan kroppaa mahdollisimman hyvin ja etenemään taloudellisesti.
1. Maaliin pääsy
Tämä on minimi tavoite, jonka uskon vakaasti saavuttavani jos mitään suurempia ongelmia ei ilmaannu. Pyörällä en saa lähteä liian kovaa, vatsa kestää kokomatkan ja kunhan vasen polvitaive ei ärtyynny juoksussa liikaa (tulipas yllättävän monta kysymysmerkkiä tähänkin...).
2. 11-12h loppuaika
Tämä pitäisi myös olla saavutettavissa vaikka juoksussa hyytyisinkin jonkin verran.
3. Täydellinen suoritus < 11h
Jos kaikki napsahtaa kohdalleen kisapäivänä. Kestävyys, lihaskunto, tankkaus, kisanesteytys, vatsantoiminta, nivelet, sää (lämpötila, sade, tuuli), yms kaikki onnistuu niin alle 11 tunnin aika voisi mielestäni olla tavoitettavissa.
Osuuskohtaiset ajat ideaalitilanteessa voisi olla jotain tähän tyyliin:
- Uinti 1 h  - 1 h 10 min
- Pyörä 5 h 30 min - 5 h 40 min
- Juoksu 4 h
- T1 ja T2 yhteensä 10 - 15 min

Oli loppuaika sitten mikätahansa niin jo pelkästään maaliin pääsystä olisin erittäin iloinen.

Oikein mukavaa kisaviikkoa myös kaikille muille Kalmarissa ja Köpiksessä kisaaville tutuille!

10 kommenttia:

  1. Kisapäivä on palkkapäivä. Tavoitteet kuullostavat hyviltä, sitten vaan iskua ja lyöntiä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Aluksi mietin että en ottaisi mitään aikatavoitteita, mutta sitten totetin että eihän sitä voi lähteä ihan vain kruisailemaan =) Jotta tulee haastettua itsensä riittävästi on oltava riittävän tiukat tavoitteet :)

      Poista
  2. Tsemppiä kisaan. Itse suoritin ensimmäisen oman unelmani heinäkuussa Frankfurtin Ironmanilla. Sulla on kirjoituksista päätellen takana hieno ja antoista treenivuosi, joten kisasta tulee varmasti unohtumaton elämys. Sitä IM oli myös itselleni.

    Tankkaus on varmasti kaiken a ja o, samaten se ettei höntyile pyöräilyssä vaan jättää paukkuja juoksuun. Siellä se kisa ja aika lopullisesti ratkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sulla näytti menneen hienosti Frankfurtissa. Onnittelut!

      Uskon varmasti että sunnuntain urakka tulee olemaan sellainen jota ei ihan heti unohda.

      Tankkauksen suhteen olen ajatellut aika varovaisella linjalla lähteä. Toimi ainakin joroisilla hyvin. Minulla kun usean päivän urheilu/tankkausjuoman juonti sekoittaa vatsaa niin todennäköisesti teen tankkauksen kevyempänä syömällä pastavoittoisesti ja ehkä maksimissaan yksi pullo maltoaa per päivä.

      Poista
    2. Joo ja tarkoitin tankkauksen ohella myös kisan aikaista ravintoa. Sillä on iso merkitys. Toivottavasti teillä ei ole kuumat oltavat, Saksassa oli tosi kuuma ja se toi asiaan oman mausteen. Tsemppiä!

      Poista