keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tri kauden avaus, Heltri cup rykäsy

Eilen avasin triathlon kauden Heltri Cup:n Rykäsyssä. Matkana oli siis sprintti ja osuuksien mitat noin 750 m - 19,4 km - 5,3 km.

Sää oli suhteellisen viileä ja tuulinen mutta kohtuu hyvä viimepäivien säätilaan verrattuna. Tapahtumaan oli kertynyt kiitettävästi porukkaa noin 70 triathleettia ja uinnin lähdöstä saikin hyvän ryhmälähtö harjoutuksen. Oli myös mukava vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa.

Itse suoritukseen, uintiin lähdin luottavaisesti eturivistä ja ensimimäinen 20 metriä kovaa jotta pahimmasta ryysiksestä pääsisin pois, sen jälkeen yritin hakea rentoa vetoa. Tälläkertaa sain uida lähes kokomatkan muutaman kilpakumppanin kanssa joka aiheutti sopivasti kiritystä ja tästä syystä ensimmäinen pitkä suora tuli vedettyä hieman liian kovaa. Takasuoralla jouduin pakostakin rauhoittamaan vauhtia kun tuntui ettei happea saa riittävästi. Haukoin ilmaa kuin kala kuivalla maalla. Lopun taistelin minkä pääsin ja viimeisellä suoralla takaisin laiturille piti ohjeiden mukaan kiertää punaiset tolpat vasemmalta puolelta. Siihen suuntaan lähdinkin aluksi menemään, mutta kun kukaan muu ei sinne mennyt niin en minäkään sitten niitä kiertänyt. Hieman kuitenkin turhaa kiertoa siinä tuli.

Uintiaika 11.42 on minuutin hitaampi kuin viimevuoden rykäsyssä, mutta osasin odottaakin hitaampaa vauhtia (garminista unohdin painaa lap nappia vedestä noustessa, sen vuoksi garmin näyttää reilun minuutin pitempää aikaa).

T1 vaihto sujui aika hyvin ja taisin ohittaa pari nopeampaa uimaria.

Pyörän alussa pyrin lähtemään hyvällä pyörityksellä liikkeelle. Ensimmäinen suora hyvässä myötätuulessa meni oikein lentämällä joskin yksi kisakumppani (olisikohan ollut Esa Ollikainen) tuli hujahtaen ohi hienolla hiilikuitukiekkojen huminalla säestäen. Muutaman kilometrin jälkeen takaa tuli vielä kolme ohi ja hetken näiden perässä (jonkinlaista väliä ylläpitäen) taivalsin, mutta se vauhti oli mulle liikaa. Tuo ryhmä kulki aika tiiviissä paketissa joten kaikki ei ota ihan niin tosissaan peesikieltoa =) Itse ajattelin että treeniin kannalta tärkeä saada tehdä töitä itse.

Noin seitsemän kahdeksan kilometrin pyöräilyn jälkeen Jupis paineli taas ohitse samoilla peltopätkillä kuin viimevuonnakin joka kisassa. Jupis veti sen verran kovaa vauhtia ylämäet että oli aika masentavaa huomata taas kuinka huono olen ylämäkiä nousemaan. Tässä vaiheessa reidet oli jo aika pahasti hapoilla ja loppu menikin aikamoisella taistelulla. 14 kilometrin kohdalla Suvi Tiainen tuli vielä ohitse.
Pyöräosuuden aika oli 35.26 joten keskivauhti noin 35 km/h. Tähän olen erittäin tyytyväinen varsinkin vähäisiin pyöräkilometriin suhteutettuna. Viimevuoteen verrattuna huomattava vauhdinlisäys. Sykkeet oli myös ennätyskorkealla pyöräilyn aikana. Ehkä talven traineri kidutuksesta ja jalkojen punttikuurista on ollut jotain hyötyä.

T2 vaihto sujui myös hyvin ja lenkkareiden pikanauhat on aivan huiput tähän vaiheeseen. Vaihdossa sainkin Suvin lähes kiinni ja lähdin juoksemaan hänen perään.

Juoksun alku oli aika kauhea kokemus. Reiden oli ihan pökkelöt ja jalat (jalkaterät ja varpaat) olin kylmettänyt pyöräosuudella niin pahasti että tuntoa ei juuri ollut. Ensimmäiset kilometrit täytyi kiinnittää huomiota että mihin astuu kun kunnon tuntua alustaan ei ollut. Juoksu lähti kuitenkin kulkemaan kohtuu hyvin ja sain sellaisen sopivan tiheän rytmin juoksuun päälle. Kolmen kilometrin jälkeen alkoi nousuvoittoinen osuus ja silloin hyytyi vauhti hieman. Oikean jalan etureisi myös oireili siihen malliin että pelkäsin sen kramppaavan. Tällä osuudessa tulikin kolme ohitse.
Nousun jälkeen olin kuin olinkin vielä hengissä ja viimeinen puolitoista kilometriä menikin taas ihan kohtuullisesti vaikka kaksi tuli vielä ohitse tälläkin osuudella
Juoksuosuuden aika oli 23.29 joten keskivauhti 4.26 min/km, tämän on ihan ok. Hieman siitä pitäisi saada pois mutta kohtuu aika kuitenkin.

Kokonaisuutena oli oikein onnistunut suoritus ja oikein hyvä kova harjoitus.
Lauantaina sitten seuraavan kerran viivalla Sääksijärvellä HyPy-Tri jaoston järjestämässä kisassa.
Matkana on perusmatka joten hieman pitempi piina tiedossa.


2 kommenttia:

  1. Tuo uinti oli kyllä pidempi kuin viime vuonna, viimeksi punainen pallero oli pikkusaunan edessä jolloin Garmin + googlemaps mittauksella olen saanut matkaksi noin 730m laiturin kärjestä laiturin kärkeen. Nyt garmini sanoo 780 rantaan saakka.

    VastaaPoista
  2. No sittenhän tuo uintikaan ei ole niin pahalla tolalla. Täytyy olla kyllä tyytyväinen tuohon ja syksy/talven aikana käytetyt kuntoutushetket palkitsee nytten!

    VastaaPoista