torstai 28. kesäkuuta 2012

Allergiaa vai flunssaa?

Eilen alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan että limakalvot on ärtyneet ja olo on hieman flunssainen. Tänään on ollut jo aika kurja olo. Siitepölytiedoitteen mukaan heinä on alkanut jo kukkimaan ja toivottavasti oireet johtuu siitä. Yllättävän voimakkaasti taas oireet tulevat (kuten koivu keväällä), mutta ehkä kasvukausi on nyt tullut rytinällä. Viimeisen parin viikon aikaan takapihan nurmikkokin on kasvanut älytöntä vauhtia.

Treenien puolesta on positiivisempaa tunnelmaa. Tälläviikolla juoksu ja pyöräily on tuntunut jo hieman paremmalta. Mutta se mikä eniten hämmästyttää on että uinti kulkee vähäisestä harjoittelusta huolimatta. Uintiin tuli kahden viikon tauko ja nyt tiistaina kävin Bodomilla uimassa, garminin mukaan matkaa kertyi 1,97 km johon aikaa vierähti 34 minuuttia. Vauhti oli siis yllättävänkin kova, jos vaan garmini pitää yhtään paikkaansa, vaikka kokomatkaa en mitenkään kovaa mennyt. Välillä otin reippaimpia osioita mutta osittain ihan rennosti. Ehkä käsivedon tuntuma on nyt hieman parempi kuin alkukesästä.

Monet on foorumeilla tms valittanut että uinnissa tuntuma häviää nopeasti jos ei käy viikoittain uimassa ja mielellään useamman kerran viikossa. Mulla ei näköjään tätä ongelmaa ole. Varsinkin kun keskimäärin kerran viikossa käyn uimassa. Tietty voihan olla, että jos treenaisin kolmekertaa viikossa uintia, olisi vauhti paljon kovempaa, mutta jotenkin epäilen sitä.

Pari päivää vielä töitä ja sitten pääsee lomalle. Voin sitten rauhassa hioa kunnon kohalleen Joroisille (eli levätä).

1 kommentti:

  1. Samat tunnelmat täällä, ihan kuin ilmaan olisi tullut joku uusi allergeeniaalto. Silmät ovat punaiset ja luomet turvoksissa.

    Hienoa kuitenkin, että treenit sujuvat!

    VastaaPoista