lauantai 18. helmikuuta 2012

Heikot olkapäät

Viimesyksyinen pitkä tekemättömyys varsinkin ylävartalon osalta on tehnyt tehtävänsä. Olkapäät on tällä hetkellä harmittavan heikossa kunnossa. Selkeiten sen huomaa uindessa kun olkapäät hapottaa hyvin nopeasti. Myös perjantaisissa seuran kuntopiireissä pitojen suorittaminen on yhtä tuskaa. Kolmen minuutin lankun jälkeen alkaa olkapäät olla tulessa. Jaksan aina ihmetellä kuinka suuri pudotus lihaskunnossa tulee lyhyelläkin täyslevolla ja saman lihaskunnon saavuttamiseen tarvitaan yllättävän paljon töitä.

Olen alkanut kiinnittää huomiota olkapää ja hartialihasten kuntoutukseen. Muutaman kerran viikossa iltaisin käsipainolla jumppailua olkapäälihaksiin painottaen, kerran viikossa kuntosalilla hartia ja yläselkä liikkeitä. Näiden lisäksi hartioihin tulee rasitusta myös uinnista ja hiihdosta. Jatkossa täytyy kiinnittää vielä tarkemmin huomiota hartoiden palautumiseen edellisestä harjoituksesta. Kun tämän viikon tiistaina kun tein kuntosalilla kohtuu hyvän hartiatreenin, niin torstaina uinnissa huomasi ettei ollut palautunut riittävästi.

Yritän itselleni aina toistella että maltilla mentävä eteenpäin ja kiiruhtamisella ei voita mitään. Silti ei voi sanoa muuta kuin harmittaa aika paljon kun viimevuodesta uintivauhti on hiljentynyt todella paljon. Onneksi kesään on vielä aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti