perjantai 9. syyskuuta 2011

Alku sujunut hyvin

Nyt on 4 vuorokautta leikkauksesta ja alku on sujunut omasta mielesta ihan hyvin.
Turvotus on laaskenut huomattavasti ja kipu myös lieventynyt.
Ajattelin tänään vähentaa lääkitystä. En normaalisti tykkää lääkkeitä syödä. Nyt kuitenkin vähennän asteittain, jottei mitään sietämättömiä kipuja tule ja yöllä saa nukuttua.

Viime yön sain nukuttua myös kohtalaisesti. Sain ensimmäisen kerran nukuttua useamman tunnin putkeen =)
Selällään nukkuminen on vaan hieman haasteellista. Tai lähinnä paikallaan nukkuminen. Olen tottunut pyörimään nukahtaessani kyljelle tai vatsalle, nyt ei pysty pyörimään. Jos unissaan meinaan kääntyä, niin kipu kyllä herättää silloin.

Teen olkapään kuntoutusharjoitteita 4-5 kertaa päivässä. Liikeitä tällä hetkellä neljä: Käden puristys nyrkkiin ja ranteen pyöritys, olkapäiden taaksepäin vienti (lapaluita toisiaan kohti), kyynärvarren koukistus (käsi nostetaan vatsaa hipoen ylös), sekä roikotan kättä lievässä etunojassa ja heilutan kättä pientä ympyrää piirtäen.
Näitä liikkeitä olen tehnyt hyvin rauhallisesti ja yrittänyt miettiä lihashallintaa. Vasen olkapää on liikkeissä tunnoton, mikä on varmasti täysin normaaia. Kipua harjoitteiden aikana ei ole paljoa ollut, mikä on yllättänyt positiivisesti. Fysion ohjeiden mukaan kivun rajoissa on mentävä, jos tuntee kipua jätetään harjoitus mylhemmäksi.

Kylmähoitoa olkapäälle tulee melkein 10 kertaa päivässä, 4-5 kertaa päivässä + jokaisen harjoitusken jälkeen. Tällä kylmähoitomäärällä hyvä jos olkapää ehtii normaalilämpöinen olemaan päivän aikana =) No kylmähoidosta on paljon hyötyä turvotuken ja tulehduksen hoitoon, sekä aineen vaihdunnan lisäämiseen.

Näillä tunnelmilla viikonloppuun ja maanantaina sitten tikkien poistoon.


1 kommentti:

  1. Noita liikkeitä kyllä kannattaa puuhailla vaikka joskus tympisikin. Olkapää "jäätyy" tosi helposti ja varmaan jokatapauksessa niin jossain määrin tapahtuukin, vaikka liikkeitä tekee.
    On se todellinen kuntoutus sitten helpompi aloittaa kun edes jonkin verran on liikelaajuutta. Nimimerkillä: kokemusta on.
    Mut reittihän on tästä vaan parempaan suuntaan.

    VastaaPoista